Olen Mari Pietikäinen, kosmetologi vuodesta 1987 ja jalkahoitaja vuodesta 2018 lähtien. Olin valmistuttuani töissä kauneushoitolassa ja kuntokylpylässä Keski-Suomessa. Kuitenkin halusimme tulla takaisin kotiseudulle ja ostin kauneushoitolan Jynkästä 1992. Siellä toimin viiden vuoden ajan ja muutin yrityksen nykyiselle paikalle Taipaleenkujalle Petoselle 1997.
Työni on ollut minulle aina toiveammatti ja tulen iloiseksi, kun saan auttaa asiakkaita saamaan hoidetun ihon. Kotihoitoon meillä on myynnissä PHYTOCEANE ja FOOTLOGIX ammattikosmetiikkaa niin kasvoille ja vartalolle kuin jaloillekin.
Hoidon jälkeen huolehdimme hoitolan hygieenista ja puhtaudesta asianmukaisesti.
Jos olet perusterve, olet tervetullut kauneudenhoitoon.
Olen Jarmo Pietikäinen, fysioterapeutti ja urheiluhieroja/hieroja. Olen erikoistunut myös työfysioterapiaan. Hieronnan/manuaalisen terapian kokemusta on n. 29 vuotta. Fysioterapeutiksi olen valmistunut Savonia AMK:sta 2012. Omaan pitkän kokemuksen myös kunto- ja terveysliikunnan ohjaamisesta.
Kehonhuollon ja ihmisen palautumisen edistäminen lihashuollon keinoin on manuaalista terapiaa, jota on tehty kautta aikain ympäri maailmaa. Nykyaikainen tutkimustieto yhdistettynä pitkään käytössä olleeseen kehoterapiaan antaa kokonaisvaltaisen lähtökohdan ihmisen hoitamiseen.
Hieronta on rentouttavaa kehonhuoltoa ja palautumista edistävää lihasten käsittelyä. Hierontaa käytetään pehmytkudosten ylirasitustilojen ja vammojen hoitoon sekä rentoutumiseen.